tiistai 26. helmikuuta 2013

cumpleaños de reyes

Ahh näin lämmittäväs aamuauringos istues päätin alkaa päivittään blogia. Ekaks täytyy kyllä sanoa että rakastan tätä aurinkoa. Tää lämmittää niiiiiiin paljon heti aamusta vaikkei pihalla ookkaa vielä kauheen lämmin!

Mutta siis  viime viikosta. Tiistaina oli tiedossa Reyeen kaheksan-vuotis kaverisynttärit jokka pidettiin semmoses paikas ku Parkmon. Täälä on tosi yleistä ettei kaverisynttäreitä pidetä kotona ku yleensä vuokrataan joku paikka missä sitte lapset saa touhuta. Nuo synttärit pidettiin yhdes serkku-Paulan kans joka oli täyttäny kaheksan tammikuun lopus. Parkmon oli paikkana semmonen mini:-Hoploppi eli sielä oli pari melko isoa pallomeri-kiipeilyteline yhdistelmää. Kyllähän niillä noin 18 lapsella joita synttäreillä yhteensä oli niin aika hyvin sielä kului ! 










Lauantaina oli sitte Reyeen oikee synttäripäivä. Perjantaina olin kertonu (jota myöhemmin kaduin) että meidän perhees on perinteenä että synttäriaamuna me saadaan aamupala sänkyyn ja meidät herätetään laulamalla synttärionnittelut. No sehän sitte lauantaiaamuna vaati aamupalaa sänkyyn muttei se sitte käyny noille vanhemmille, mutta kyllä mä sille sänkyyn kävin laulaa luikauttamas Happy Birthdayt ! No siinä sitte syötiin kaikki yhes aamupalaa, jonka jälkeen reyes lähti tennisharkkoihin. Meki päätettiin rocion kans olla ahkeria ja vaihdettiin urheiluvaaatteet päälle ja alettiin tekeen kaikenlaisia juttuja pitkin käytävää (naurua puuttumatta) ja kyllähän siinä aiva hiki tuli ku heitteli koipea ja teki erilaisia juttuja neljävuotias painona ! Sitte punnerrettiin ja lankutettiin yhes ! Jumppailun jälkeen kävin suihkus ja alettiin tehä rocion kans reyeen synttärikakkua. Synttärikakku oli sellanen että vuokaan ladottiin vuorotellen maidos kastettuja keksejä, äitin valmiiksi tekemää suklaamoussea ja vaniliavanukasta. Kakusta tuli aiva SAIRAAN HYVÄÄ ! Tota pitää tehä kotonaki ! 

No siinä sitte ku reyes tuli tenniksestä niin sille tuli neljä kaveria (joista yks oli tietty paula) vielä viettään synttäreitä ja samalla tuli sitte isovanhemmat ja isoisoäiti syömään. Mua aina ahistaa ku ne isovanhemmat tulee syömään ku a) se ruoka on ällöä mitä niitten kans syödään ku syödään niitten kans aina sitä samaa. se ruoka on siis sikaa josta syödään AIVAN KAIKKI OSAT. Nyt meillä oli jopa naamarustotki pöydäs HYYYIII. No mä kuitenki kohteliaasti pyydän sitä normilihaa sieltä että ne luulee että se ruoka maistuu.. ja b) tiedän että ne kyselee espanjaksi kaikkee hankalaa ja mä yritän niille sönkätä jtn takasi ja mä vihaan puhua espanjaa jos nuo vanhemmat kuulee, enkä tiedä miks. Oon vain päättäny että en puhu espanjaa niille, ruottia ruottalaisille kavereilleni, vähä sama ku suomes oon päättäny etten laula yksin äitille !
Ite ostin Reyeelle synttärilahjaksi enkunkielisen kirjan sadusta Kaunotar ja Hirviö ja sitte oman tyttöjen "meikkisetin" ku aina lauantai-iltasin ku laittaudun niin se haluaa lainata mun meikkejä niin nyt sillä on omat :)






Ruokailun jälkeen pelleiltiin vielä vähä roon kans ja sitte lähdin tapaan mun aupparikavereita. Matkalla ku kävelin tapaan niitä mulla oli jotenki ihan super-fiilis, semmonen onnellisuusolo. Joskus sitä vaan tajuaa kuinka onnekas on. No siinä sitte lähettiin Camillan kans kenkäostoksille ku meidän piti ostaa Camillalle uudet mustat ballerinat muttta hupss mä olin taas eka joka löysi kengät ostettavaksi. Mutta mun omantunnon helpotukseks myös Camilla löysi kengät. Kenkäostoksien jälkeen lähettiin Benten ja Connien ja Camillan kans kattoon naisten korista (ku Connie rakastaa korista) ja illalla suunnattiin kemuttamaan :) Oli kyllä taas niin hauska ilta ! Eka oltiin semmoses konsertis ja sitte sen jälkeen me vallattiin Camillan kans tanssilattiat ja voi luoja niitä tanssimuuvien määrää ! Saipahan ainaki nauraa ! Joskus on ihan hyvä ettei meitä täälä kukaa tunne ! :D

Päivät alkaa käydä mullaki vähiin.. Huomenna niitä on enää 36.. Hirveen ristiriitanen olo noista päivistä. Ku siis onhan se aiva super ihanaa tulla kotiin mutta silti tulee ikävä näitäki.. Ystäväiseni Sara otti täs viime viikolla ihanaisen tatskan missä on munki elämään nytte aika sopivan teksti: "Where we love is home, home that our feet may leave, but not our hearts." Eli siis suomeksi on että "Missä rakastamme, on koti. Koti josta jalkamme voivat lähteä, mutta sydämmemme ei."

Niin ja arvakkaas mitä. Mähän alotin tän postauksen sillä kuinka nautin aamuauringosta. Kello on kuitenki ny lähempänä iltayhtätoista ku tätä lopettelen. Syy siihen on pave, jonka kans piti aamupäivällä taas kesken päivittelyn skypetellä niin ettei aikaa riittäny enää tälle :D

ps. mun olo on nykyään tämmönen, ainaki tuon suklaakakun jälkeen -->

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

A Coruña, Carnaval ja viikonloppu yksin

Niinku otsikko kertoo, kolmeen viikkoon on sisältyny taas aiva hurjasti kaikkee ohjelmaa. Mua harmittaa ihan sikana ku en oo sellanen ihminen että jaksaisin aina ku jotain kivaa on tapahtunu niin päivittää siitä tänne nimittäin sillä lailla saisin parhaiten ittelleni muistoja talteen mutta ei ku pitää olla tällänen laiska ja siirtää päivittämistä mahdollisimman myöhään. Oikeesti peukut niille jokka jaksaa blogata melki päivittäin !

Mutta siis eka vaikka viikonlopusta A Coruñassa joka oli siis 2-3.2. Lähettiin Benten ja Camillan kans aamujunalla sinne (junas istuttiin jo seiskan mais) ja syötiin siinä sitte aamupalaa junas. Ysin mais saavuttiin kaupunkiin ja lähettiin ettiin keskustaa ja meidän hotellia. Lopulta löydettiin meidän hotelli ja saatiin huone käyttöömme jo joskus 11 aikaan. No sitte me jätettiin tavarat sinne ja lähettiin katteleen kaunista ja aurinkoista mutta tuulista A Coruñaa. Käveltiin semmosta rantakatua pitkin mikä kiersi koko kaupungin ja sen varrella käytiin ihastelees akvaariota ja jotain Hercules pylvästä/majakkaa. Iltapäivällä käytiin shoppailees espanjan suurimmas ostoskeskukses (joka oli muute oikeesti iso) ja pakkohan meidän piti käydä kääntymäs viereises Ikeaski ! Illalla laitettiin sitte ittemme ja lähettiin katteleen kaupungin yöelämää. Siinä vaiheessa myös Michelle ja Arlien jokka oli tullu kans samaan aikaan kaupunkiin niin liitty meidän seuraan. Oli kyllä hauska ilta ! Sunnuntaina sitte istuskeltiin sielä kahvilas ja lähettiin takas kotia. Kuvia kaupungista, meistä ja akvaariosta:

tää hylje kuvaa välillä munki olotiloja !




Hercules nähtävyys (en oo vieläkää ottanu selvää miks Hercules on noille niin tärkee..)

























A Coruña viikonlopun jälkeen saatiin meidän porukkaan takaisin yks ihanuus nimittäin meidän Bostonin Connie palas takas Vigoon ! :) Jeeee ! Sehän oli siis aupparina viime keväänä ja jäi syksyksi asusteleen tänne ja kirjotteleen kirjaansa mutta sitte se meni takas kotiin lokakuus. Mutta nyt se on taas aupparina koska se halus niin lujaa tulla takas Espanjaan :) Se myös paljasti että ku se on kirjottanu kirjaa niin sen kirjan päähenkilö oli tarvinnu jonku hyvän nimen niin se oli nimenny sen päähenkilön mun mukaan !! Eli sitte ku Conniesta tulee kuuluisa kirjailija niin mustaki tulee kuuluisa ku se on nimetty mun mukaan ;)

Siitä seuraava viikonloppu oliki sitte karnevaaliviikonloppu. Eli siis nää juhlii täällä kans karnevaaleja samaan aikaan ku ne isot pippalot on Brasiliassa. No siinä sitte lauantaina piti laittaa jotain naamiaisasua päälle koska täälä oli silloon KAIKILLA naamiasasut päällä ! Vähä oli hauskan näköstä ku päivälläki näki perheitä joilla oli samaan teemaan olevat asut ! Ja siis näähän kunnolla panostaa asuihinsa ! No mun piti eka laittaa tooga päälle ja kultaset korut mutta lopputulos mun toogasta näytti siltä ku olisin ollu läski vauva vaipoissa niin päädyin sitte tonkimaan noitten tyttöjen asukokoelmaa. Löysin sieltä semmoset pirun sarvet ja punasen sulkahuivin niin laitoin ne sitte ne isojen tekoripsien kera. Ilta oli kyllä jotain niin ikimuistosta ! Koko ajan sattu ja tapahtu jotain hassua ! Ja paras kohta oli ehkä se ku nähtiin pitkästä aikaa meidän abuela !!!! Eli siis se mummo joka tuli meidän kans jutteleen silloon syyskuus. Ja se vielä muisti meidät ! Sovittiin siinä sitte että tänä viikonloppuna (eli eilen) nähtäs se kunnolla uudestaan :D














Koska oli tuo karnevaali niin  lapsilla oli koulusta vapaata lauantaista keskiviikkoon. Mullaki oli silloon vähemmän sitte töitä ku tuo äiti oli aika paljo niitten kans. Vietettin semmosta perheaikaa vain :)
Tiistaina oli sitte lasten vuoro laittaa naamiaisasut päälle ja lähtee pippaloihin sinne näitten sporttiklubille. Reyes päätti olla noita ja Rocio ku ei osannu päättää olisko se Lightning McQueen (eli autot elokuvasta se punanen auto) vai jalkapalloilija niin sehän oli sitte molemmat, se vaan laitto jalkapalloilijan asusteet auto asusteen alle :)



perjantain koulupäivälle mun piti väsätä rociolle menninkäisasu joten tältä lopputulos näytti ! Kaikki siis sen luokassa oli menninkäisiä ja kaikille annettiin värkit valmiiksi mistä vain askarrella tuommonen :)


lastenkarnevaalit


14.2 ku oli ystävänpäivä niin käytiin Camillan kans ystävänpäivämunkilla. Oltiin himoittu yhen paikan munkkeja vaikka kuinka kauan niin nytte oli hyvä syy syödä sellaset ! Täälä ollessani oon tajunnu kuinka onnekas aina oon ollu ku mihin tahansa oon menny niin mulla on aina ollu ystäviä ympärillä ! Suomes mulla on vaikka kuinka paljo rakkaita ystäviä ja nyt täälä oon saanu paljo hyviä kavereita ja varsinki tuosta mun ruottalaisesta tyttösestä on tullu niiiin tärkee ystävä ! Ilman Camillaa mun koko aupair kokemus olis ollu aiva erilainen ! ♥


Tänä viikonloppuna mä sitte oon saanu hengähtää yksin (tai siis Camillan seuras) ku tää muu perhe lähti lasketteleen ja kattomaan lunta Ourenseen vuorille. Nuo lapsethan ei oo koskaa nähny lunta niin niille se on varmasti ollu ihana kokemus ! Niitä täs koko ajan oottelen kotia että ne sais innoissaan kertoo mulle kokemuksistaan ! Ainaki kuvat mitä tuo äiti lähetti mulle whatsapilla niin oli aiva ihania !! :)
Mutta siis mä oon nyt sitte mammiskellu Camillan kans paljo sohvalla ja syöty mahat täyteen hedelmiä ja kanasalaattia (meillä alko taas Camillan kans että 30 päivään ei syödä mitää epäterveellistä).Eilen illalla naurettiin sitte tyttöjen kans mahat kippuras ku pelattiin wiitä. Varsinki wii:n Just Dance 4 -peli nauratti ku sheikkailtiin takamuksiamme pelikapulat kädes :D Sen jälkeen lähettiin tapaan meidän abuelaa paikkaan missä nuorin oli 70 vuotias ! No tehtiin ainaki meidän mummo onnelliseksi ku se pääsi tanssilattialle pyörähteleen ja sehän pisti oikee kunnolla kans lanteet heilumaan ! :D Nää kolme viikonloppua on ollu kyllä semmosia mitä ei ikinä suomes vois tapahtua ! Ihania muistoja ♥





Yks yö lupasin että tytöt saa tulla nukkumaan mun sänkyyn. no lopputulos oli se että minä joka nukuin keskellä en saanu paljo mitää nukuttua mutta tytöille kyllä uni maistu mun sängys :D



Yks päivä leivottiin keksejä ! 



Tytöt sai itte päättää minkämallisia ne halus tehä :D

Reyes, isä ja Rocio laskettelemas :)




sillä aikaa ku mä nautin auringosta ja lumettomuudesta !


Sitte vähä keleistä. Täälähän on satanu vettä vaikka kuinka paljo tammi ja helmikuun ajan mutta nyt vihdoin! Sadekauden pitäs olla ohi ja kelit pitäs lämmetä ! Tän viikon onki saanu tallustella jo ilman takkia ja eilen mittarin näyttäessä +17 ja auringon paistaessa laitoimpa jopa shortsit jalkaan (toki sukkiksien kans). Nää paikalliset silti ei millääääään meinaa luopua niittten untuva- ja villakangastakeistansa ! Oonki aiheuttanu paikallisissa paheksuntaa kulkemalla niin vähis vaatteis mutta miks mun pitäs laittaa miljoona kerrosta vaatetta päälle ku mun on kuuma jo neuleellaki !


Ens viikolla on tiedossa juhlahumua nimittäin mun isompi ihanuus täyttää 8 vuotta ! ♥
Ja sori jose, mä oon liian laiska vastaamaan siihen sun haastebloggaukseen :D

ps. tj 46..